Ari Santaharju
ari.santaharju@evl.fi
Gods Gas
Kyttälänkatu 1
www.stplayers.com
"Joka aamu on armo uus"..HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!02.01.2012 Joulukuussa kerhomme teki historiaa järjestämällä keskiviikkona 21.12. klo 19 Tampereen keskustorin Vanhassa kirkossa kautta aikain ensimmäisen Bikereiden Joulukirkon. Tilaisuudessa esiintyi Satakunnan Sotilassoittokunta johtajanaan musiikkimajuri Riku Huhtasalo. Tapahtuma osoittautui menestykseksi, kooten pieneen kirkkoon noin 100 bikeria eri moottoripyöräkerhoista kuuntelemaan hienoa musiikkia ja rauhoittumaan joulun viettoon. Samalla oli mahdollisuus osallistua tärkeään, sotaveteraanien kotona asumista tukemaan pyrkivään työhön ostamalla Sotaveteraanit 2011-kampanjan tuotteita eli Junkers-muistokoruja. Lisäksi tarjolla oli Bikers for veterans-järjestön suosittuja "Kiitos"-paitoja ja huppareita. Bikereiden Joulukirkko sai todella paljon positiivista palautetta ja tapahtumasta onkin tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne. Bikereiden Joulukirkon myötä myös kerhomme jäsenet perheineen rauhoittuivat joulun viettoon tahoillaan ja hiljaiseloa kestikin yhtä soittoa aina vuoden loppuun saakka. Uusi Vuosi otettiin vastaan taktisesti viisasti eli kuka missäkin, osa jäsenistöstä kuulemma bongattiin Aleksanterin kirkon nurkilta raketteja ampumasta. Nimet on tiedossa. Kulunut vuosi ja -hieman yllättäen- myös marras/joulukuu osoittautui erittäin kiireiseksi ja toiminnantäyteiseksi, mikä sinänsä on pelkästään positiivinen asia - ainakin on toimintaa! Paljon positiivisia asioita tapahtui, mm. Club II - Awards-palkinto Hot Rod & Rock Show:ssa, valtavat määrät yleisöä keränneet Elvis-konsertit Finlaysonin- ja Aleksanterin kirkoissa ja upea Bikereiden Joulukirkko keskustorilla vain muutamia kohokohtia mainitakseni. Kaikesta jäi hyvä ja kiitollinen mieli. Mutta ELÄMÄ JATKUU! Nyt on edessä vuosi 2012 kaikkine upeine mahdollisuuksineen ja Sons Of Abraham lähtee silmä kirkaana katsomaan mitä tuleman pitää ja osa on jo ehtinytkin touhuamaan yhtä sun toista, vaikkei raketeista ole vielä kunnolla kerennyt edes savu haihtua! NIMITTÄIN Sorin Nesteellä taksikuskit puhuivat, että Ilkka ja Putki-Peltonen olivat lähteneet kinkkuun kyllästyttyään, hankkimaan ihan oikeaa ruokaa ja päätyneet jälleen kerran Turtolan Koti-Pizzaan. Ilkka tilasi tuttuun tapaan sen iänikuisen Capricciosansa ja myyjä kysyi Ilkalta vielä, että "leikataanko kuuteen vai kahteentoista palaan?" Ilkka oli samassa jonossa olleen taksikuskin mukaan kuulemma hetken miettinyt päätään raapien ja sanonut sitten, että "Leikkaa kuuteen palaan, kun ei hän jaksa kuitenkaan kahtatoista palaa syödä." Putki-Peltonen taas ei kärsimättömänä miehenä jaksanut jäädä odottelemaan mitään pizzojen valmistumisia, vaan huomasi siinä lähellä eteisaulassa olevan kolikoilla toimivan voileipäautomaatin ja huikkasi Ilkalle, että hän meneekin hankkimaan tuolta syötävää. No, pizzan paistuminenhan sitten kesti ja kesti, mutta lopulta Ilkka sai Capricciosansa ja mennä tallusti voileipäautomaatin luo katsomaan mitä ihmettä Putki-Peltonen oikein puuhaa, kun mies se vaan mättää kolikoita toisensa jälkeen automaattiin ja lattialla on jo ennestään hirveä pino leipiä odottamassa. "Etkö sä meinaa lainkaan lopettaa?" Ilkka kysyi samalla kun Putki-Peltonen jo syötti taas uutta kolikkoa koneeseen. "Ai, nytkö kun mulla käy tällainen säkä?! Enhän mä nyt hölmö ole, joka kolikolla olen voittanut!" vastasi Putki-Peltonen ja osoitti voileipäkasaa ylpeänä. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! PS. Bikereiden Joulukirkosta oli Black Sheeps Finland M/M tehnyt upean valokuvien ja Aale Tynnin runon yhdistelmän joka on nähtävissä tästä linkistä: http://workshopblacksheepsfinland.nettisivu.org/fotoja/bikereiden-joulukirkko-tampereella-21122011/ |